Vaikeille iho-ongelmille suunniteltua. Saariston inspiroimana, korkeluokkaisista raaka-aineista.

Inspiraatio Saaren Taika tuotteiden syntyyn sai alkunsa saareen muutostamme. Jo alusta asti raaka-aineiden korkea laatu, luonnonmukaisuus, vastuullisuus ja ekologisuus olivat kärkenä tuotteidemme kehittämiselle. Saaristoluonnon puhtaus, villieläinten viattomuus ja saariston taika saivat sydämemme sykkimään tälle paikalle ja loivat vankan pohjan tuotteidemme periaatteille, joita ovat ekologisuus, luonnollisuus, biohajoavuus ja tottakai tuotteiden toimivuus!

Alussa minä, Johanna, vastasin tuotteidemme kehittämisestä ja valmistamisesta yksin. Myöhemmin mieheni Joni, äitini Sirkka ja tyttäreni Veera tulivat mukaan. Aluksi tuotantoon ja myöhemmin lähes kaikkiin toimintoihin mitä Saaren Taiassa tehdään. Tilausten käsittelyyn, raaka-aineiden ja tarvikkeiden varastosaldojen hallintaan, mainosten suunnitteluun, valokuvaukseen, etikettien suunnitteluun, hallinnollisiin tehtäviin ja uusien tuotteiden suunnitteluun, sekä yhteistyökumppaneiden seulomiseen.

Nykyisin mieheni valmistaa käsin kaikki täällä Taikatehtaalla syntyvät palasaippuat. Äitini tekee käsin jokaisen Saaren Taika pyykkietikan, joka tehtaaltamme lähtee. Suolasaippuoistamme yksi valmistuu Ranskan maaseudulla pienessä tuhannen ihmisen kylässä, meidän ihanan Jackien käsistä ja hänen valmistamiaan ovat nykysin myös Vihreä Tee & Kamomilla-, Greippi- ja Teepuushampoot. Jackie valmistaa käsin myös tehokkaat ja rakastetut siivoussaippuamme. Omalla tehtaallamme on myös kaksi harjoittelijaa tällä hetkellä. Toinen heistä opettelee voiteen teon saloja ja toinen saippuan pakkaamista rasioihinsa.

Apuna meillä on myös verkkokauppamme varastonhoitajana ja tilaustenkäsittelijänä sekä tehtaanmyymälämme myyjänä Milla, asiakaspalvelun sähköpostissa Iida, ja viestinnän sekä graafisen suunnittelunkin hoitaa nykyään ulkopuoliset työntekijät

Olemme siis mukavasti kasvaneet sieltä alle 20 neliön tiloista Metsolan kalkkikaivoskylästä Isoluodon saarelta matkalla tänne Kaukassalon saaren Taikatehtaalle ja Perniön tehtaanmyymäläämme.

Jokaisen Saaren Taika tuotteen synty on täältä saarilta lähtöisin. Oman kauniin saaristomme inspiroimina ja nimenomaisesti suomalaiselle vaativalle iholle kehitettynä.

Korkealuokkaiset raaka-aineemme tulevat ympäri maailmaa. Shea- ja oliivipuita mm., kun ei kasva täällä Suomessa. Raaka-aineemme käyvät läpi tarkan testivaiheen ja sertifikaattien tarkastuksen ennen valintaprosessiamme ja kelpuutamme tuotteillemme vain parasta laatua olevat raaka-aineet, toimittajilta, jotka noudattavat eettisiä vaatimuksiamme.

Tuotekehityksemme pohjaa omiin vaikeisiin iho-ongelmiini. Ongelmaiselle iholle, kun monesti on vaikeaa löytää apua tai hoitoa. Siksi korkeinta mahdollista laatua olevat raaka-aineet ovat tärkeääkin tärkeämpiä tuotteidemme toimivuutta ajatellen! Kehnot aineet heikoilla ravintopitoisuuksilla eivät useinkaan pysty ravitsemaan pitkään sairastanutta ja vaikeasti oireilevaa ihoa. Raaka-aineet ovatkin tuotteidemme toimivuuden pohja.

Valmistuipa tuote sitten täällä kauniissa Särkisalon saaristossa taikka Jackien pienessä idyllisessä saippuapajassa, on niiden toimivuus aina yhtä taattua. Jokainen tuotteemme, olipa se sitten Jonin, äitini tai Jackien käsien valmistama, on syntynyt samanlaisella rakkaudelle ja tunteenpalolla, kuin ne valmistuivat alussa itseni tekeminä. Meissä jokaisessa asuu rakkaus käsillä tekemiseen ja valmistamiemme tuotteiden täydelliseen toimivuuteen!

Kiitos, että luit!


Older Post Newer Post