🤩Pieni erä!🤩 Legendaarinen Teepuushampoo nyt nestemäisenä!
Vaikka palashampoo on ympäristöystävällinen vaihtoehto, ymmärrän, että kaikki eivät ole tottuneet käyttämään sitä. Tämä uusi nestemäinen versio on superhelppo käyttää ja se levittyy tasaisesti hiuksiin.
Mutta ei siinä vielä kaikki! Koska olemme täydellisyyteen pyrkiviä, halusimme ottaa shampooseen mukaan jo tuhansien palautteiden takaamalla kokemuksella päänahan hankalimpia ongelmia taklaavat aineet.
Uusi nestemäinen Teepuushampoomme sisältää nimittäin teepuuöljyn lisäksi suositusta Tyrni Kehäkukka shampoostamme tuttuja kasviuutteita, joiden tehosta asiakkaamme ovat saaneet apua päänahan kutinaan, hilseeseen ja päänahan psoriaasiinkin.
😲"Apua ontelosyyliin! Sopii hyvin sekaiholle sekä helpottaa lapsen kivuliaita ontelosyyliä."
"Kuiva iho ja ontelosyylät: Teepuusaippua, huippu tuote lapsen kuivalle iholle ja samalla kaikki ontelosyylätkin lähtivät noin parissa kuukaudessa 😊"
"Ylellisyyttä ja apua arkeen! Olen saanut teepuusaippuasta apua kasvojen rasvoittuvaan ihoon. Saippua on rauhoittanut entistä akneihoani huomattavasti. Ostin tuotteen alunperin lapsen molluskoita varten. Myös siihen teepuusaippua on ollut loistava apu desinfioiden ärtynyttä jalkojen ihoa.Teepuusaippuan tuoksu on ihana ja siitä tykkää koko perhe. Kaiken lisäksi saippua sopii myös hiusten pesuun."
Hemmottele aistejasi ylellisillä Saaren Taika Decor huonetuoksuilla
Tuoksut herättävät tunteita ja vaikuttavat mielialaasi. Saaren Taika Decorin huonetuoksuissa yhdistyvät maailman ylellisimmät tuoksuöljyt korkealuokkaisiin eteerisiin öljyihin, luoden harmonisen tuoksumaailman, joka upottaa sinut tuntemusten vuorovaikutukseen.
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"Täydellinen kasvojen pesuaine! Teepuusaippualla sain ratkaisun ongelmaiholleni! Olen kokeillut kaikki mahdolliset muut tuotteet, mutta tämä ihanuus ratkaisi ongelmani! Hormooninäppylät ja ikävät finnit ovat hävinneet!"
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"Aikuiselle akneiholle verraton tuote! Aikuinen akneiho on rauhoittunut teepuusaippuan käytön myötä. Montaa eri arvokkaampakin tuotetta testattu ennen tätä, olen todella tyytyväinen tuloksiin!"
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"Kun lääkkeet ja muut tuotteet eivät tuntuneet pysyvästi auttavan akneihoon, teepuusaippua pelasti. Iho kirkastui viikossa ja pysyy heleänä ja puhtaana säännöllisessä
käytössä."
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"Perheen kolme teiniä ovat saaneet tästä avun akneen. Poika söi jopa antibiootit aknen vuoksi mutta vasta teepuusaippua toi avun."
Opplevelser
Miksi Saaren Taika?
Tuotteidemme kehitys pohjautuu vahvasti tieteelliseen näyttöön eri raaka-aineiden tehosta erilaisten iho-ongelmien hoidossa. Olemme jatkuvasti ajan hermolla uusista ja käynnissä olevista tutkimuksista ihosairauksiin liittyen ja kehitämme jatkuvasti tuotteitamme vastaamaan entistä paremmin suomalaisten ihon haasteisiin.
Käyttämämme raaka-aineet sisältävät eniten aktiivisia ja vaikuttavia ainesosia, jolloin niiden teho vaikeidenkin iho-ongelmien hoidossa on paras mahdollinen.
Tuotteidemme kehittäjällä itsellään on liki 50 vuoden kokemus arkea hankaloittavien vaikeiden ihosairauksien kanssa elämisestä ja iso osa tuotteistamme onkin alunperin tuotekehittäjän omien iho-ongelmien helpottamiseksi kehitettyjä.
Kehitämme reseptimme itse, jolloin pääsemme ne myös itse ensikädessä testaamaan ja muokkaamaan ne toimimaan halutunlaisesti. Tuotteistamme onkin jätetty jo n. 20 000 positiivista palautetta erilaisten iho-ongelmien hoidossa, kuten akne, ruusufinni jne.
typen som svetter veldig mye eller du ikke har gjort en sportsprestasjon som forårsaker svette.
For sterke ansiktsrens fjerner huden for den naturlige oljen, som får huden til å tørke ut for mye. For tørr hud kan bli irritert eller irritert ved bruk av andre hudpleieprodukter.
Saaren Taika Teepuusaipua er den mildeste og mest fuktighetsgivende ansiktssåpen.
Saaren Taika Teapuusaipua (bar) inneholder organiske ingredienser som pleier hudens fuktighetsbalanse og er
Saaren Taika Tea tree såpe kan også brukes til å fjerne sminke, men pass på at du ikke får såpen i øynene.


I Perniö produserer vi kosmetikk uten avfall, noe som betyr at det ikke genereres noe avfall fra råvarene.
Alt av råstoffet som går inn i Taiketahtas produksjon brukes i sin helhet, ned til siste smule. På denne måten forbrukes ikke naturressurser unødvendig!
Saaren Taika har brukt EKOenergia-merket vindelektrisitet på alle mulige steder siden starten av driften.
Bruken av vindelektrisitet demper klimaendringene, som kan akselereres ved bruk av fossilt brensel.
Med vårt eget solkraftverk produserer vi nå et stort del av elektrisiteten som brukes i produktdesign og i produksjonen av Särkisalo.

