Enemmän tuotteesta
Saaren Taika Sheavoi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti tuoksuherkille, atopiaan, herkkäihoisille ja ihon talintuotantoa tasapainottamaan.
Vahvistettuja asiakaspalautteita:
"Ihana ja paras voide. Shea jättää ihanan pehmeän tunteen iholle, vain ohut kerros riittää. Mustapäät myös kadonneet käytön aloittamisen myötä. Myös kuivien hiustenlatvojen pelastus." -Riina W.
"Vauvan peppu ja reisitaipeet alkoi kesällä punottaa eikä tilannetta saatu rauhoittumaan talkilla tai sinkkivoiteella viikossa. Kahden päivän ajan sivelin vauvan iholle sheavoita ja ongelma helpottui välittömästi! Iso suositus!!" -Hanna K.
"Ostin tuotteen keratosis pilaris -näppyjen hoitoon. Toimii hyvin yhdessä suolasaippuan kanssa niihin ja muutenkin ihon hoitoon." -Minna K.
"Lapsen punoittava atooppinen ihottuma rauhoittui muutaman käyttökerran jälkeen! Pehmittää myös ihanasti jalkapohjien ihoa ja korjaa kuivat huulet." -Elina L.
"Nyt viikon käyttänyt lapselle atooppiseen ihottumaan. Mielestäni ihottuma tasoittunut eikä enään ole niin paha kuin aiemmin, ennen sheavoin käyttöä. Aion jatkossakin ostaa shevoita lapselle." -Jenna A.
"Aivan ihana todella kosteuttava rasva josta atooppinen ekseema ihoni on tykännyt paljon, plussaa myös siitä ettei sisällä limonenea joka ei itselle sovi." -Jenna T.
Sheavoi on tunnettu sen tulehdusta hillitsevistä ominaisuuksistaan. Sheavoin kasviesterit auttavat rauhoittamaan ihon ärsytystä ja voivat lievittää esimerkiksi ekseeman tai psoriasiksen oireita. Tämä tekee sheavoista ihanteellisen ainesosan herkän ihon hoitoon.
Tulehdusta lievittävien ominaisuuksiensa ansiosta sheavoi voi myös auttaa lievittämään ympäristötekijöiden, kuten sään tai saasteiden, aiheuttamaa ärsytystä iholla. Tämä tekee siitä tehokkaan suojan erityisesti kaupunkiympäristössä, jossa iho altistuu päivittäin haitallisille ulkoisille tekijöille.
Sheavoi sisältää runsaasti rasvahappoja, jotka tukevat ihosi kosteutusta ja suojaavat sitä ulkoisilta rasituksilta. Sheavoi on erityisen tehokas hoitamaan kuivaa ja ärtynyttä ihoa, sillä se tukee ihon luonnollista kosteustasapainoa ja auttaa palauttamaan ihosi suojakerroksen. Tämä tekee sheavoista erinomaisen ainesosan myös talvikuukausina, jolloin iho altistuu kylmälle ja kuivattavalle ilmalle.
Sheavoin on osoitettu tukevan terveiden solujen kasvua ja ehkäisevän arpikudoksen lisääntymistä. Tämä tekee siitä erityisen hyödyllisen esimerkiksi raskausarpien hoidossa. Käsittelemätön sheavoi auttaa ihoasi uudistumaan nopeammin, ja se voi edistää ihon paranemisprosessia.
Saaren Taika käyttää tuotteissaan vain prosessoimatonta, korkealaatuista ghanalaista sheavoita, jonka tehokkuus ja monipuoliset hyödyt erottavat sen prosessoiduista vaihtoehdoista. Valkaisemattomassa sheavoissa säilyy sen luonnollinen, hieman pähkinäinen tuoksu, eikä se sisällä prosessoinnista mahdollisesti syntyneitä kemiallisia jäämiä. Sertifioitu luomusheavoimme valmistetaan käsityönä naisten osuuskunnassa Ghanassa.
Kun sheavoi jalostetaan, sen ihoa hoitavat ainesosat vähenevät merkittävästi. Puhdistamaton, eli jalostamaton sheavoi säilyttää nämä arvokkaat yhdisteet ja tarjoaa siksi tehokkaamman suojan ja hoidon ihollesi.
Jalostamaton sheavoi sisältää myös aineita, joilla on todettu olevan tulehdusta hillitseviä ja ihon paranemista edistäviä ominaisuuksia, jotka tekevät sheavoista erityisen hyödyllisen ekseema- ja psoriasis iholla.
Sheavoiteemme valmistetaan käsityönä Perniössä
Lue lisää Saaren Taika sheavoista.
Hakusanat: sheavoi käsille, mustapäät, kasvorasva, maksaläiskä, kuivat kädet, milium, käsintehty, koiran tassut, jalkavoide, jalkarasva, tassurasva, Sarveistapit (keratosis pilaris), sheavoi kasvoille, sheavoi käyttö, shea voi