Saaren Taika syntyi aidosta tarpeesta löytää apua perustajamme Johannan iho-ongelmiin, jotka olivat piinanneet häntä lapsuudesta asti.
Ekseema, herkästi ärtyvä iho ja päänahan haasteet olivat olleet osa hänen arkeaan vuosikymmeniä.
”Muistan, kuinka päiväkoti-ikäisestä asti jouduin iltaisin hoitamaan kyynär- ja polvitaipeita, sekä kaulan ihoa erityisillä liuoksilla.”
Nämä kokemukset toimivat pohjana ja inspiroivat ensimmäisten Saaren Taika -tuotteiden syntyä. Niistä syntyi vahva halu kehittää Saaren Taika Handmade -tuotteita, jotka tarjoavat luonnollisia ja tehokkaita ratkaisuja samanlaisten ihohaasteiden kanssa kamppaileville.
Johannalle vahvat kortisonivoiteet ja muut lääkinnälliset ratkaisut olivat tuttuja, mutta ne eivät olleet tuoneet helpotusta. Tämä elämän mittainen etsintä johti lopulta siihen, että vuonna 2017 syntyi Saaren Taika Kamomilla Sheavoide ja sen rinnalle klassikoksi noussut Teepuusaippua.
Puhdasta ja toimivaa luonnosta
Johanna kehitti tuotteita, joissa luonnollisuus ja prosessoimattomuus ovat kaiken lähtökohta. Hän uskoi, että luonnolliset ja kemiallisesti prosessoimattomat raaka-aineet säilyttävät parhaiten iholle tärkeitä ravintoaineita, jotka ovat avainasemassa ihon uudistumisessa.
”Mitä luonnollisempi raaka-aine, sitä paremmin ihosi pystyy hyödyntämään sen tarjoamat ravinteet.”
Saaren Taika -tuotteissa yhdistyvät nämä periaatteet huolella kehitetyissä resepteissä, jotka on suunniteltu erityisesti haastavan ihon tarpeisiin.
Luonnollisuus ja puhtaus ovat tuotteiden ytimessä, mikä tekee niistä hellävaraisia ja tehokkaita valintoja niille, joille markkinoiden muut tuotteet eivät ole tuoneet helpotusta, ja ketkä ovat kiinnostuneita ympäristölle ystävällisemmistä tuotteista.
Käsityötä ja kunnioitusta ympäristöä kohtaan
Saaren Taika arvostaa perinteitä ja käsityötaitoa. Valmistusprosessimme kulmakivenä ovat ympäristöystävällisyys ja korkea laatu.
Raaka-aineet valitaan tarkoin – osassa tuotteista hyödynnetään paikallisia ainesosia, ja käytämme ensisijaisesti luonnonmukaisia sekä mahdollisimman käsittelemättömiä raaka-aineita, joissa niiden luonnolliset ravinteet ovat säilyneet parhaiten.
Tuotteemme on valmistettu tavalla, joka kunnioittaa sekä käyttäjää että luontoa.
Haluamme tuoda saariston puhtauden ja rauhan osaksi jokaista päivääsi – löydä oma taikasi Saaren Taika -tuotteista ja anna luonnon parantavien voimien tuoda hyvinvointia ja tehoa ihonhoitoosi.
Keitä olemme
Saaren Taika on joukko ihmisiä, joita yhdistää rakkaus luontoon, aitouteen ja hyvinvointiin. Meidän tiimimme koostuu eri alojen osaajista, jotka jakavat yhteisen intohimon: halun tehdä maailmasta hieman parempi paikka luonnollisilla ja kestävillä valinnoilla.
Jokainen tiimiläinen tuo mukanaan palan omaa tarinaansa ja osaamistaan. Yhdessä me rakennamme Saaren Taikaa, jossa luovuus ja asiantuntijuus kulkevat käsi kädessä. Uskallamme kokeilla uusia asioita, ja etsimme rohkeasti parhaita ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaidemme kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Luonto on meille tärkeä inspiraation lähde, ja se näkyy kaikessa, mitä teemme – aina tuotekehityksestä käsityönä tehtyihin valmiisiin tuotteisiin asti.
Vaikka olemme kasvaneet vuosien varrella, olemme yhä se lämminhenkinen perheyritys, joka vaalii juuriaan ja arvostaa yksilöllisiä vahvuuksiaan. Meille Saaren Taika on yhteisö, jossa jokaisella on merkityksensä, ja yhdessä voimme saavuttaa suuria asioita – luonnollisesti.
Tietoja yrityksestä
Saaren Taika on Särkisalosta lähtöisin oleva kolmen sukupolven perheyritys, joka on noussut Suomen johtavaksi itsenäiseksi kosmetiikkabrändiksi. Kulttimaineeseen noussut Saaren Taika Teepuusaippua, yhdessä muiden tuotteidemme kanssa, tarjoavat ratkaisuja vaativan ihon hoitoon ja kestävään elämäntapaan.
Kehitämme tuotteitamme pohjoisen ihon erityistarpeisiin ja uskomme luonnollisten raaka-aineiden voimaan. Tavoitteemme on tukea sekä ihmisten että ympäristön hyvinvointia tehokkailla ja ekologisilla tuotteilla, jotka ovat hellävaraisia myös herkälle iholle.
Saaren Taika Handmade -tuotteet valmistetaan huolellisesti käsityönä Perniön saippuatehtaalla, ja niillä on Avainlippu-merkki, kuten myös Chosen by Johanna -tuotteilla, sekä Saaren Taika Natural-sarjalla. Muilla tuotesarjoillamme ei ole Avainlippu-merkkiä, sillä osa näistä tuotteista valmistetaan ulkomailla eettisesti sertifioiduista raaka-aineista.
Missä Saaren Taika sijaitsee?
Saaren Taika sijaitsee Särkisalossa, keskellä kaunista ja koskematonta saaristoluontoa. Täällä tuotteidemme ideat ja reseptit saavat alkunsa, inspiroituneina luonnon puhtaudesta ja sen ainutlaatuisista voimista. Meille luonto tarjoaa paitsi raaka-aineet, myös esimerkin siitä, kuinka tehokkuus ja tasapaino voivat kulkea käsi kädessä. Luonnon omat ainesosat, kuten uutteet ja kasviöljyt, toimivat tuotteidemme perustana, ja niiden toimivuus pohjautuu sekä vuosisatojen kokemukseen että nykypäivän tutkimustietoon.
Perniössä sijaitsee saippuatehtaamme, myymälämme ja varastomme, josta kaikki tuotteemme toimitetaan asiakkaillemme.
Olemme sitoutuneet käyttämään uusiutuvaa energiaa kaikissa toimipisteissämme. Oman aurinkovoimalamme ansiosta tuotamme vihreää sähköä suuren osan vuodesta, myös muille.