Atooppisen ihottuman hoito ja kotihoito

Nappaa sivun lopusta 10% alekoodi käyttöösi!

METSÄMIKROBIVOITEEN KÄYTTÖ OMAAN ATOOPPISEEN IHOTTUMAANI

Lähdin koemielessä kokeilemaan miten Saaren Taika Metsämikrobi vartalovoide tehoaa omaan yllättäin pahentuneeseen atooppiseen ihottumaani.

Olen siis kärsinyt atooppisesta ihosta pikkulapsesta asti ja aina ennen se paheni juuri talviaikaan. Nyt viimeiset vuodet ihottuma on pysynyt kohtalaisesti kurissa, eli tällaisia käsivarren kokoisia ihottuma alueita ei ole enää ollut.

Uskon syynä olevan sen, että käytän vartaloni päivittäisessä pesussa vain ihoa kuivattamattomia Saaren Taika palasaippuoita ja rasvaan itseni Saaren Taika Sheavoille tai Kamomilla Sheavoilla aina suihkun jälkeen.

Nyt kuitenkin uusista ihoöljyistämme innostuneena aloin loppukesästä käyttämään pelkästään vartaloöljyä suihkun jälkeen ja se olikin täysin riittävä kosteuden ylläpitäjä aina tänne kevääseen asti.

Talvilomallamme kuitenkin kävimme kahdesti päivässä hotellin uima-altaalla kloorivedessä uimassa ja samaan aikaan pakkaset kiristyvät päiviksi tuonne reippaasti yli -10 asteeseen.

Nämä olosuhteet saivat aikaan atooppisen ihottumani räjähtämisen, jonka seurauksena koko kroppani iho kiristelee, kutiaa ja hilseilee. Parhaiten tämä näkyy käsivarsissa, joista myös seurantakuvat olen ottanut. 

Ensimmäinen kuva on otettu 8.3.2023 ja kuvaan käsivarren aina aamulla, ennen suihkua ja seuraavaa rasvaamista.

Toinen kuva on otettu 12.3.2023 ja mielestäni kuvissa on jo nyt havaittavissa hieman lohkeilevan valkoisen ohuen kerroksen vähenemistä ihon pinnassa. 

20.3. otettu kuva, jossa voiteen käyttöä 12 päivää takana ja hilseilevät ihokohdat alkavat olla melkolailla ehjät, joskin hieman karheutta tuntuu vielä kädellä koittaessa.

Olenkin positiivisen toiveikas, että saan ihoni nopeasti kuntoon tällä metodilla, että pesu Saaren Taika suolasaippualla kuorien ja päälle Metsämikrobi vartalovoide (hajusteeton).

Atooppisen ihottuman oireet

Olen itse kärsinyt atooppisesta ihottumasta ihan pikkulapsesta asti ja siksi sen oireet ja hoito ovat minulle tuttuja.

Suomalaisista lapsista n. 10-20% kärsii atooppisesta ihottumasta ja aikuisista n. 25-30% on kärsinyt joskus elämänsää aikana atooppisesta ihottumasta.

Atooppinen ihottuma on yleisin ekseeman tyyppi. Se on ihosairaus, joka saa ihon kutiamaan ja voi tehdä punaisia läiskiä kasvoille, käsivarsiin tai jalkoihin.

Atooppiselle ekseema ihottumalla tyypillistä on ajoittain pahenevat ihottumakaudet.

Useimmilla ihmisillä ensimmäiset ekseeman merkit alkavat ennen 5-ikävuotta. Itselläni ihottumat alkoivat jo paljon ennen, enkä itse edes muista aikaa ilman ihottumia.

Vauvoilla atooppinen ekseema ihottuma ilmenee yleisimmin poskissa, päänahassa tai käsivarsien ja jalkojen etuosassa punaisina hilseilevinä alueina. Lapsilla ja aikuisilla esiintyy yleisimmin kutiavia, punaisia ihottuma-alueita niskassa, polvissa ja kyynerpäissä. Myös kasvoissa, ranteissa ja käsivarsissa voi esiintyä ihottumaa.

Kutina pahenee yleensä iltaa kohti ja voikin olla pahimmillaan yöllä, kuten itselläni aikusiässä.

Muita atooppisen ihottuman oireita ovat:

-kuiva, hilseilevä iho
-ihottumapaukamat, joiden sisällä on nestettä
-halkeileva iho, joka voi olla kivulias tai jopa vuotaa verta tai nestettä
-ryppyiset silmänaluset ja kämmenen ihosilmien ympärystän tummentunut iho

Mistä atooppinen ihottuma johtuu?

Lääkärit eivät vielä ole ihan varmoja mistä ekseema ihottuma johtuu. Toisten mielestä se voisi olla perinnöllistä?

Meillä ainakin suvussa on useammalla jäsenellä samanlaisia ihottumaoireita, kuin itselläni, eli perinnöllisyys voi hyvin olla yksi laukaiseva tekijä.

Perheissä, joissa lapsilla on atooppinen ekseema ihottuma, on usein jollakin perheenjäsenellä allergioita, astmaa tai heinänuhaa, näin myös meillä!

Noin puolet atooppista ihottumaa sairastavista lapsista kärsii myöhemmin elämässään astmasta ja heinänuhasta, aivan kuten itsekin.

Ruoka-aine allergiat eivät aiheuta atooppista ihottumaa, mutta ihottuma voi lisätä ruoka-aine allergioiden riskiä.

Atooppinen ihottuma ei myöskään tartu ihmisestä toiseen.

Mikä laukaisee tai pahentaa atooppista ihottumaa?

Ihosi saattaa olla hyvässä kunnossa pitkään, mutta sitten tapahtuu jotakin, joka aiheuttaa ihottumaa tai kutinaa.

Asiat, jotka laukaisevat tai pahentavat atooppista ihottumaa:

-vahvat saippuat ja pesuaineet, yleisimmin sulfaatteja sisältävät
-jotkut kangasmateriaalit, kuten villajotkut hajuvedet ja ihonhoitotuotteet sekä meikit
-home tai siitepöly
-eläinten hilse
-tupakansavu
-stressi tai vihan tunteet
-talvi, kuiva ilma
-pitkät kuumat suihkut ja kylvyt (ihon oma tali alkaa sulaa jo 32 asteessa, eli liian lämpimät suihkut poistavat ihosi kosteutta)
-kuiva iho
-hikoilu
-ihotulehdus
-hormonit
-pöly tai hiekka
-tietyt elintarvikkeet, yleensä muna, maitotuotteet, vehnä, soija ja pähkinätI

tselläni yleisesti useimmat saippuat ja voiteet aiheuttavat voimakasta ihon kutinaa, kirvelyä ja lopulta ihottumaa. Siksi alunperin kehitinkin monet Saaren Taika tuotteista.

Myös villa on aina ollut päälläni kutittavaa ja muistan pikkulapsesta asti kiukuttelu- ja itkukohtaukset, kun vaatteet kiristävät, raapivat ja tuntuvat epämukavilta.

Suurin osa ihonhoitotuotteista aiheuttaa kutinaa ja ihon kiristelyä, siksi itselläni on aina jopa hotelleissankin mukana omat Saaren Taika tuotteet, ihan shampoosta lähtien voiteisiin asti aivan kaikki, sillä en voi käyttää 99,9% tuotteista, joita yleisimmin on esillä missään.

Siitepölyallergia minulle on kehittynyt tässä aikuisiällä ja lapsellani taas on kissa-, koira-, lintu- ja hevosallergia.

Stressi pahentaa voimakkaasi iho-oireitani ja ihottuman raapimista on stressiaikoina vaikeaa hillitä. Onneksi saan Teepuusaippualla ja Kamomilla Sheavoiteella helpotusta kutinaan, joskaan pahimpina stressiaikoina kaikkea raapimista en voi niillä hillitä. Ihoni paranee kuitenkin nopeasti, kun stressi on helpottanut.

Atooppisen ihottuman hoito ja kotihoito

Ekseemaa ei voi parantaa, mutta voit helpottaa sen oireita hyvällä kotihoidolla.

Tässä omat kokemukseen perustuvat vinkkini atooppisen ekseema ihottuman kotihoitoon.

-käytä ilmankostutinta talviaikoina, sillä kuiva huoneilma haihduttaa iholtasi nopeammin kosteutta, joka lisää ihon kuivumista ja atooppisen ihottuman oireita
-vältä raapimasta ihoasi, käytä puhtaalle iholle kutinaa hillitseviä voiteita, kuten Kamomilla Sheavoide tai hajusteeton Metsämikrobivoide (tämä sopii kaikille yli 2kk ikäisille)
-pidä iho puhtaana, sillä päivän mittaan iholle laskeutuneet epäpuhtaudet voivat lisätä oireita, pesu auttaa poistamaan iholta tulehdusta aiheuttavat bakteerit, jotka pahentavat ihottumaa ja kutinaa, käytä pesuun ihoa kuivattamattomia Saaren Taika suolasaippuoita
-varsinkin hikisen liikunnan jäljiltä atooppinen iho tulisi pestä mahdollisimman nopeasti!
-vältä kiristäviä tai kutittavia vaatteita
-käytä suihkun ja kylvyn jälkeen paksuja voiteita, jotka estävät kosteuden haihtumista iholta ja nopeuttavat ihosi parantumista, Saaren Taika sheavoiteet ovat tällaisia voiteita
-voit vielä lisätä kasvo- tai vartaloöljyn pitämään kosteuden ihollasi paremmin

Vaikka ihosairautta ei voikaan parantaa ihonhoitotuotteilla, voit kuitenkin merkittävästi parantaa elämäsi laatua sekä ihosairauden oireiden ilmenemistä käyttämällä ihosi terveyttä tukevia ihonhoitotuotteita.

Tällaisia ovat mm. ihoa kuivattamattomat Saaren Taika saippuat, jotka edesauttavat ihosi kosteustasapainon säilymistä samalla, kun ne puhdistavat epäpuhtaudet iholtasi tehokkaasti. Ihon kuivuminen on nimittäin merkittävässä osassa ihon suojatoiminnoissa ja kuivunut iho onkin yksi syy erilaisten ihosairauksien syntyyn.

Jotta ihosi saa riittävästi sen tarvitsemia rakennusaineita pysyäkseen eheänä ja terveenä, kannattaa käyttää runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja sisältäviä luonnollisiin kasviöljyihin pohjautuvia voiteita, kuten Saaren Taika Sheavoiteet ja Metsämikrobivoiteet.

Edullisemmat ihonhoitotuotteet eivät useinkaan sisällä riittävästi tai lainkaan ihosi tarvitsemia ravintoaineita. Voit lukea täältä minne halvoista raaka-aineista katoavat kaikki vitamiinit?

Osta atooppiselle iholle sopivat tuotteet Saaren taika Shopista

Saaren Taika Teepuusaippua, vegaaninen ja 100% luonnollinen palasaippua kaikille ihotyypeille, erityisesti akne- ja kutisevalle iholle. Avainlippu-merkitty, käsintehty Suomessa, cruelty-free, parabeeniton ja silikoniton
Saaren Taika Teepuusaippua on tutkitusti tehokas aknen hoidossa
Saaren Taika Teepuusaippua on dermatologisesti testattu ja todettu vähentävän aknea merkittävästi. Kliinisessä tutkimuksessa saippuaa käytettiin 28 päivän ajan, ja tulokset puhuvat puolestaan:

Mustapäät vähenivät 38 %
Mikrokystat (pienet talikystat) vähenivät 79 %
Papulat (pienet näppylät) vähenivät 58 %
Pustulat (märkäpäät) vähenivät 82 %
Yhteensä tulehdukselliset ihovauriot vähenivät 67 %
Kokonaisuudessaan ihon epäpuhtaudet vähenivät 58 %
Tu
Teepuusaippua iso apu akneen
Kokemukseni on ollut huikea. Teepuupala saippua on ollut iso apu vaikeaan akneeni. Onneksi testasin tuotetta, kuulin tuotteesta paljon kehuja ja suosituksia. Oma kokemukseni osoitti suosituksien pitävän paikkansa.
Saaren Taika Teepuusaippua on kliinisesti tutkittu, ja sen on havaittu säilyttävän ihon luonnollisen mikrobiomin, lisäksi se vähensi merkittävästi ihon kuivuutta ja punoitusta, sekä paransi merkittävästi ihon kirkkautta.
Saaren Taian teepuu palasaippuasta on ollut todella iso apu hormonaalisen akneen ja epäpuhtauksien kurissa pitämisessä, vaikka olen itsekkin ihonhoidon ammattilainen silti mikään muu ei toiminut.
Saaren Taika Teepuusaippua, joka säilyttää ihon mikrobiomitasapainon
Kuva teepuusaippuasta, joka sisältää antiseptistä teepuun eteeristä öljyä

Dermatologisesti testattu teepuusaippua, joka vähentää aknea

Teepuusaippua, kaikille ihotyypeille, myös kutisevalle ja akneiholle, vegaaninen, 100% luonnollinen - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€15,37
Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo, kehitetty psoriasis päänahalle, hillitsee kutinaa, 100% luonnollinen, vegaaninen, - Saaren Taika Handmade 🇫🇮
Halusin todella kiittää teidän vihreä tee & kamomilla shampoosta. Sairastan harvinaista sidekudosreumaa/SLE:tä (Lupus), sekä minulla on atooppinen iho.
Joten iho-oireita löytyy paljon(osittain niitä häpeänkin).

Olen kärsinyt päänahan/niskan alueen ihottumasta. Se on kutiavaa,punoittavaa ja kirveltää.
Ihottuma reagoi hikoiluun ja säiden vaihteluun.

Olen lätrännyt lapsesta saakka kortisoniliuoksilla sun muilla rasvoilla.

Olen käyttänyt nyt teidän Vihreä tee & Kamomilla shampoota kaksi päivää ja ero on huom
Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo, hillitsee kutinaa, kosteuttaa, sopii mm. psori päänahalle

Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo, kosteuttava, sopii mm. kutiavalle päänahalle

Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo, hillitsee kutinaa, kosteuttaa, sopii mm. psori päänahalle - Saaren Taika 🇫🇮

Vihreä Tee & Kamomilla palashampoo, kehitetty psoriasis päänahalle, hillitsee kutinaa, 100% luonnollinen, vegaaninen, - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€27,95
Veera Suolasaippua®, sopii mm. atooppiselle iholle, kutiavalle iholle, akneiholle, 100% luonnollinen, vegaaninen
Veera Suolasaippua®, sopii mm. atooppiselle iholle, kutiavalle iholle, akneiholle, 100% luonnollinen, vegaaninen - Saaren Taika Handmade 🇫🇮
Veera Suolasaippua®, sopii mm. ihottumille, akne- ja psori iholle, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa

Saaren Taika Veera Suolasaippua®  - Vegaaninen, luonnollinen, luomu - Saaren Taika
Veera Suolasaippua®, sopii mm. ihottumille, akne- ja psori iholle, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa - Saaren Taika 🇫🇮

Veera Suolasaippua®, ihoa rauhoittava, kosteuttava, 120g | Saaren Taika

Veera Suolasaippua®| Luonnollinen, vegaaninen, luomu | Saaren Taika

Veera Suolasaippua® - Kosteuttava, hellävarainen, hoitava ja luonnollinen saippua päivittäiseen pesuun. Luonnollinen, vegaaninen, luomua n.70%  - Saaren Taika

Veera Suolasaippua®, sopii mm. ihottumille, akne- ja psori iholle, kosteuttaa ja rauhoittaa

Kamomilla sheavoide hillitsee kutinaa tehokkaasti
Miehellä on atooppinen iho joka reagoi herkästi milloin mihinkin. Ennen vannoi kortisoni voiteen nimeen ja ei uskonut, että mikään muu auttaisi. Kerran kortisonirasva loppui ja kamomilla sheavoidetta oli kotona, niin kokeili sitä ja yllättyi positiivisesti. Kutinaan auttaa heti ja nopeasti. Ei ole kortisonirasvoja enää sen jälkeen kaapissa ollut.👍 Kamomilla sheavoide tosiaan toimii! Ja teillä on muutenkin ihan huippu tuotteita.😍 Iso kiitos!!!
Kamomilla Sheavoide - Ihottumiin ja kutinaan nopeasti tehoava luonnollinen tehovoide ei kirvele! Luomu, luonnollinen, vegaaninen  - Saaren Taika
Kamomilla Sheavoide, kutinaa hillitsevä, 100% luonnollinen, 80ml - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€35,67
Särkisalon Suolasaippua™, kuivalle ja atooppiselle iholle, pehmentää ihoa, 100% luonnollinen, vegaaninen
Särkisalon Suolasaippua™, sopii mm. psori-iholle, kuivalle ja atooppiselle iholle, pehmentää ihoa - Saaren Taika 🇫🇮
Särkisalon Suolasaippua™ - Kosteuttava, hellästi kuoriva, hoitava ja luonnollinen saippua. Vegaaninen, luomu  - Saaren Taika
Särkisalon Suolasaippua™, sopii mm. psori-iholle, kuivalle ja atooppiselle iholle, pehmentää ihoa

Särkisalon Suolasaippua™ | Luonnollinen, vegaaninen, luomu | Saaren Taika

Särkisalon Suolasaippua™, kuivalle ja atooppiselle iholle, pehmentää ihoa, 100% luonnollinen, vegaaninen - Saaren Taika Original 🇫🇮

€20,95
Kasviperäinen Merikollageeni auttaa säilyttämään ihosi nuorekkuuden ja kimmoisuuden.
Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli, vegaaninen
Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli - Saaren Taika Professional - Parabeeniton

Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli, vegaaninen | Saaren Taika Professional

Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli | Saaren Taika Professional
Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli - Saaren Taika Professional - ParabeenitonKasviperäinen Merikollageeni auttaa säilyttämään ihosi nuorekkuuden ja kimmoisuuden.

Merikollageeni Hyaluronihappo silmänympärysgeeli, parabeeniton, vegaaninen, 30ml - Saaren Taika Professional

€20,37
Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide

Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide, 100ml - Saaren Taika Professional

Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide | Saaren Taika Professional

Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide - Saaren Taika Professional - Parabeeniton, sulfaatiton
Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide - Saaren Taika Professional - Parabeeniton

Koentsyymi Q10 Hyaluronihappo 24H kasvovoide, parabeeniton, vegaaninen, 100ml - Saaren Taika Professional

€29,97
Greippishampoo, tuuheuttava & kosteuttava, vegaaninen, luomu, luonnollinen, muoviton, sulfaatiton
Greippishampoo, tuuheuttava & kosteuttava, vegaaninen, luomu, luonnollinen, muoviton, sulfaatiton - Saaren Taika 🇫🇮

Greippishampoo, tuuheuttava & kosteuttava

Saaren Taika Greippishampoo pitää hiukset ilmavina ja tuuheina koko päivän kuivattamatta latvoja. Palashampoo sopii erityisesti kuiville hiuksille tai kuivalle päänahalle

Greippishampoo - Kuivalle päänahalle suunniteltu hoitava ja tuuheuttava palashampoo, joka hillitsee päänahan kutinaa. Luonnollinen, vegaaninen, luomu  - Saaren Taika

Greippishampoo, tuuheuttava & kosteuttava, 105g | Saaren Taika

Greippishampoo, tuuheuttava, kosteuttava, vegaaninen, 100% luonnollinen - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€19,95
Saariston Suolasaippua®, kaikille ihotyypeille, erityisesti atooppiselle ja kuivalle iholle, hajusteeton, 100% luonnollinen
Saariston Suolasaippua®, sopii mm. psori-iholle, atooppiselle- ja kuivalle iholle, kosteuttava, hajusteeton
Saariston Suolasaippua®, sopii mm. psori-iholle, atooppiselle- ja kuivalle iholle, kosteuttava, hajusteeton - Saaren Taika  🇫🇮
Saariston Suolasaippua®- Runsaasti ihoa kosteuttava hajusteeton ja hellävarainen saippua, joka tekee ihostasi sileämmän ja pehmeämmän. Luonnollinen, vegaaninen, hajusteeton  - Saaren Taika

Saariston Suolasaippua®| Luonnollinen, vegaaninen, hajusteeton, luomu | Saaren Taika

Saariston Suolasaippua®, kaikille ihotyypeille, erityisesti atooppiselle ja kuivalle iholle, hajusteeton, 100% luonnollinen - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€24,95
Saaren Taika Hyaluronihappo & Hedelmä Kasvoseerumi pullossa
Kasvoseerumi, joka kosteuttaa ja tekee ihosta nuorekkaan
Miten yksiin kasvoihin voi mahtua rasvoittumista, korppukuivuutta ja couperosaa? Helposti, ne on aikuisen sekaihon iloja.  Pätevä setti sekaiholle on: 1) Saaren Taikan Hyaluronihappo & hedelmäkasvoseerumi + vuodenaikaan sopiva päivävoide 2) päivän mittaan voi kerran tai pari pyyhkäistä rasvaisuuden pois Saaren Taikan Ruusu-Aloe kasvovedellä Toimii
Vegaaninen seerumi, joka sisältää hyaluronihappoa ja hedelmäuutteita

Hyaluronihappo & Hedelmä Kasvoseerumilla nuorekkuutta ja pehmeyttä ihollesi
Vegaaninen seerumi, joka sisältää hyaluronihappoa ja hedelmäuutteita

Hyaluronihappo & Hedelmä Kasvoseerumilla nuorekkuutta ja pehmeyttä ihollesi, vegaaninen, 50ml - Saaren Taika Professional

€18,78
Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide juonteita ja ryppyjä vastaan
Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide näppyjä, juonteita ja ryppyjä vastaan
Hajusteeton Kollageeni A-Vitamiini kasvovoide tekee ihostasi kiinteämmän, ja kuulaamman

Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide juonteita ja ryppyjä vastaan! - Parabeeniton  - No:1 Eco by Saaren Taika

Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide juonteita ja ryppyjä vastaan | Saaren Taika Ecolution
Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide juonteita ja ryppyjä vastaan! - Parabeeniton  - Saaren Taika Ecolution

Kollageeni A-vitamiini (retinoli) kasvovoide epäpuhtauksia ja juonteita vastaan, vegaaninen, 100ml - Saaren Taika Ecolution

€30,57
Sekaiholle kehitetty 24h kosteusvoide auttaa tasapainottamaan ihoa poistamalla kiiltoa rasvaiselta T-alueelta ja kosteuttamalla kasvojen kuivia kohtia
24H kosteusvoide sekaiholle, sis. hyaluronihappoa & retinolia, talintuotantoa tasapainottava ja punoitusta vähentävä

24H kosteusvoide sekaiholle, sis. hyaluronihappoa, talintuotantoa tasapainottava ja punoitusta vähentävä, 97,8% luonnollista, vegaaninen, 50ml - Saaren Taika Ecolution

€14,78
Ruusu-Aloe kasvovesi täydentää puhdistusrutiinisi poistamalla ylimääräisen rasvaisuuden ja epäpuhtaudet iholtasi sekä tasapainottamalla ihosi luonnollista pH-arvoa
Ruusu-Aloe Kasvovesi - Saaren Taika Professional - Vegaaninen, Parabeeniton, Sulfaatiton
RUUSU-ALOE KASVOVESI - Saaren Taika Professional - vegaaninen, parabeeniton, sulfaatiton

Ruusu-Aloe Kasvovesi kirkastaa ja tasapainottaa ihoa - Saaren Taika Professional - Vegaaninen, Parabeeniton, Sulfaatiton
ruusu aloe kasvovesi

Ruusu-Aloe Kasvovesi kirkastaa ja tasapainottaa ihoa | Saaren Taika Professional

Ruusu-Aloe Kasvovesi kirkastaa ja tasapainottaa ihoa, vegaaninen, 150ml - Saaren Taika Professional

€35,95
Sheavoita ja kauransiemenöljyä sisältävä Aloe Vera kosteuttaja antaa pitkäkestoista kosteutusta sekä auttaa rauhoittamaan herkkää ihoa
Aloe Vera 24H Kosteuttaja, sis. Sheavoita & Kauransiemenöljyä

ALOE VERA -24H KOSTEUTTAJA - Saaren Taika professional - Parabeeniton, sulfaatiton
Aloe Vera 24H Kosteuttaja, sis. Sheavoita & Kauransiemenöljyä | Saaren Taika Professional

Aloe Vera -24H Kosteuttaja - Saaren Taika Professional - Parabeeniton

Aloe Vera 24H Kosteuttaja, sis. Sheavoita & Kauransiemenöljyä, vegaaninen 100ml - Saaren Taika Professional

€35,21
Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy, 30ml - Saaren Taika

Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy 30ml | Saaren TaikaKuulaan ja sileän ihon salaisuus on Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy!

Kuulaan ja sileän ihon salaisuus on Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy!

Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy 30ml | Saaren Taika

Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy palauttaa ihosi kimmoisuuden sekä kosteustasapainon

Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy palauttaa ihosi kimmoisuuden sekä kosteustasapainonc

Argan Ruusunmarja Luksus kasvoöljy, ehkäisee ikääntymisen merkkejä, tasoittaa ihon sävyä, luonnollinen, vegaaninen, 30ml - Saaren Taika Original 🇫🇮

€32,17
Voidedeodorantti Appelsiini on luomu, vegaaninen, alumiiniton ja soodaton
Saaren Taika Appelsiini (Andalusia) deodorantti on vegaaninen, alumiiniton ja soodaton. N. 50ml
Voidedeodorantti Appelsiini on luomu, vegaaninen, alumiiniton ja soodaton n. 50ml

Saaren Taika Appelsiini deodorantti on luomu, luonnollinen, vegaaninen, alumiiniton ja soodaton

Voidedeodorantti Appelsiini, 100% luonnollinen, vegaaninen, alumiiniton ja soodaton n. 50ml - Saaren Taika Original 🇫🇮

€23,95
Mustikka kasvovoide, hillitsee punoitusta, tasoittaa sävyä, vähentää juonteita, 100% luonnollinen, vegaaninen, 30ml - Chosen by Johanna 🇫🇮
Mustikka kasvovoide, hillitsee juonteita ja pigmenttimuutoksia, sopii käytettäväksi myös kesällä
Mustikka Kasvovoide Ekologisessa Puurasiassa Sinulle, Joka Haluat Kasvojesi Hehkuvan!

Mustikka kasvovoide, hillitsee juonteita ja pigmenttimuutoksia

€49,95
30ml Kamomilla Sheavoide, ihoa rauhoittava, sopii mm. psoriasis-, akne- ja ekseema ihoille
30 ml Kamomilla Sheavoide, ihoa rauhoittava, sopii mm. psoriasis-, akne- ja ekseema ihoille

30ml Kamomilla Sheavoide, ihoa rauhoittava, hillitsee kutinaa, 100% luonnollinen, biohajoava - Saaren Taika Original 🇫🇮

€21,67
Appelsiini-Kamomilla-Aloe kasvovesi - Saaren Taika Professional - Parabeeniton, sulfaatiton, vegaaninen
Appelsiini kamomilla aloe kasvovesi tasoittaa ihon sävyeroja

Appelsiini-Kamomilla-Aloe kasvovesi tasoittaa ihon sävyeroja - Saaren Taika Professional - Parabeeniton, sulfaatiton, vegaaninen
Appelsiini kamomilla aloe kasvovesi tasoittaa ihon sävyeroja - Saaren Taika Professional

Appelsiini Kamomilla Aloe kasvovesi tasoittaa ihon sävyeroja, vegaaninen, 150ml - Saaren Taika Professional

€35,95
Tyrnishampoo, rauhoittava, tuuheuttava, hellävarainen hajusteeton palashampoo

Saaren Taika Tyrnishampoo - Hoitava shampoo kaikille hiustyypeille - Hajusteeton, vegaaninen, luomu, luonnollinen
Tyrnishampoo - Päänahkaa rauhoittava, hiuksia tuuheuttava, hellävarainen palashampoo. Hajusteeton, vegaaninen, luomu, luonnollinen  - Saaren Taika

Saaren Taika Tyrnishampoo on hajusteeton, sulfaatiton palashampoo, joka tuuheuttaa hiuksia ja puhdistaa ne hellävaraisesti

Tyrnishampoo, rauhoittava, tuuheuttava, 100% luonnollinen, vegaaninen - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

Sheavoi - Karitevoi, sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, luufinneille
Saaren Taika Sheavoi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti tuoksuherkille, herkkäihoisille ja ihon talintuotantoa tasapainottamaan

Sheavoi - Karitevoi, sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, luufinneille | Saaren Taika 🇫🇮

Sheavoi Karitevoi, sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, luufinneille,

Saaren Taika Sheavoi - Mm. Palaneelle Iholle, Ihottumiin, Kuiville Hiuksille, Raskausarpiin, Luufinneille Jne. Toimiva Monikäyttöinen Ja Riittoisa Sheavoi. Luomu, Luonnollinen, Vegaaninen
Saaren Taika Sheavoi - Luomu, luonnollinen, vegaaninen - Saaren Taika
Saaren Taika Sheavoi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti tuoksuherkille, herkkäihoisille ja ihon talintuotantoa tasapainottamaanSaaren Taika Sheavoi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti tuoksuherkille, herkkäihoisille ja ihon talintuotantoa tasapainottamaan
Sheavoi - Karitevoi, sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, luufinneille - Saaren Taika 🇫🇮
Saaren Taika Sheavoi - Luomu, luonnollinen, vegaaninen
Sheavoi - Sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, luufinneille | Saaren Taika

Sheavoi Karitevoi, sopii mm. palaneelle iholle, ihottumiin, kuiville hiuksille, raskausarpiin, 100% luonnollinen, 80ml - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€36,95
Makadamiaöljy sheavoide, pehmentävä, 100% luonnollinen, vegaaninen, 80ml - Saaren Taika 🇫🇮
Saaren Taika Makadamiaöljy Sheavoide - Kaikille Ihotyypeille Sopiva Monikäyttövoide Tekee Ihostasi Hehkuvan Ja Kimmoisan! Se Soveltuu Erityisen Hyvin Myös Aknen Hoitoon! Luomu, Luonnollinen, Vegaaninen
Saaren Taika Makadamiaöljy Sheavoide - Luomu, luonnollinen, vegaaninen

Makadamiaöljy sheavoide, ihoa pehmentävä, kosteuttava, 100ml | Saaren Taika
Makadamiaöljy sheavoide, pehmentävä, ikääntymisen merkkejä vastaan, akneiholle,

Makadamiaöljy sheavoide, pehmentävä, ikääntymisen merkkejä vastaan, akneiholle

Makadamiaöljy sheavoide, pehmentävä, 100% luonnollinen, vegaaninen, 80ml - Saaren Taika Handmade 🇫🇮

€46,95
Kasvonaamio Vihreä Tee Ja Savi, hillitsee punoitusta ja turvotusta, kosteuttava

Vihreä Tee Ja Savi Kasvonaamio, hillitsee punoitusta ja turvotusta, kosteuttava, 100ml | Saaren Taika Professional

VIHREÄ TEE JA SAVI- ANTIAGE KASVONAAMIO - Saaren Taika Professional - Vegaaninen, parabeeniton, sulfaatiton
Vihreä Tee Ja Savi- Antiage Kasvonaamio - Saaren Taika Professional - Vegaaninen, Parabeeniton, Sulfaatiton

Kasvonaamio Vihreä Tee & Savi, hillitsee punoitusta, kosteuttava, vegaaninen, 100ml - Saaren Taika Professional

€40,95
Aloe vera hiussuihke, kosteuttava ja hellävarainen - Sulfaatiton, Vegaaninen, Luonnollinen
Kosteuttava ja hellävarainen aloe vera hiussuihke - Sulfaatiton, Vegaaninen, Luonnollinen

Aloe vera hiussuihke, kosteuttava ja hellävarainen, 150ml - Saaren Taika Ecolution

Saaren Taika Ecolution Kosteuttava ja hellävarainen aloe vera hiussuihke - Sulfaatiton, Vegaaninen, Luonnollinen

Blogistamme löydät lisää vinkkejä atooppisen ekseema ihon hoitoon:

Karhea iho, näpyt käsivarsissa ja reisissä voi olla keratosis pilaris, eli sarveistapit

Metsämikrobi kosmetiikan käyttö ihonhoidossa

Ekseema

Atooppisen ihottuman ja atooppisen ihon hoito

Sopiiko saippua kasvojen pesuun

Saaren Taika Kamomilla Sheavoide ihottuman pikaparantaja!

Metsämikrobikosmetiikka vahvistaa ihon suojatoimintoja

Saat -10% alennusta koko tilauksestasi käyttämällä koodin "ATOOPPINEN" shop.saarentaika.com kassalla.

VERKKOKAUPPA

Tilaa uutiskirjeemme

Ja saat salaiset tarjoukset sekä hyödyllisiä ihonhoitovinkkejä sähköpostiisi.