Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskorisi on vielä tyhjä. Löydä suosikkisi laajasta valikoimastamme

Enemmän tuotteesta

HUOM! II-laatuinen tuote.

II-laatuinen tuote voi olla esimerkiksi alipainoisena syntynyt tai kolhun saanut tuote. Tämä ei vaikuta tuotteen käyttöön millään tavalla.

Saaren Taika Teepuusaippua on dermatologisesti testattu ja se tutkitusti tukee akneen taipuvaisen ihon hyvinvointia sekä on kasvojen iholle hyvin siedetty.

Vahvistettuja asiakaspalautteita:

"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen." -Riikka S.

"Teepuusaippualla lähti näppylät melkein kokonaan ja jäljet myös." -Julia A.

"Olen kärsinyt useita vuosia sitkeästä hormonaalisesta aknesta, jota on hoidettu niin kosmentologilla kuin lääkevoiteilla. Saaren Taika Teepuusaippua on kuitenkin ollut ensimmäinen tuote josta olen saanut oikeasti pitkäaikaista apua akneeni. Olen käyttänyt tuotetta vajaa vuoden ja ihoni on tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, että en käytä arkisin meikkiä oikeastaan ollenkaan - aiemmin en pystynyt käymään edes kaupassa meikkaamatta koska häpesin niin paljon ihoni huonoa kuntoa. Iso kiitos tästä tuotteesta!" -Milla K.

 "Moikka. Siis pakko kehua Saaren Taika Teepuusaippuaa. Tällä lapsella ollut todella pahat molluskat kainaloissa. Löysin sitten teidät ja ehkä meidän pelastus, 3 viikkoa joka ilta pesty teepuusaippualla ja lopputulos on WOW. Tässä kuvat ennen ja jälkeen. Ei varmaan tarvitse mainita mikä on ennen ja mikä jälkeen."

Vinkki:

Jos haluat pidentää palasaippuasi käyttöikää sekä säilyttää sen hygieenisempänä, kannattaa saippualle ostaa kotimainen Novapuun saippua-alunen! Novapuun antibakteerisen saippua-alusen avulla pidennät palasaippuasi käyttöikää, kun se pääsee kuivumaan paremmin käyttöjen välillä. Näin saippuasi säilyy myös hygienisempänä seuraavaa käyttöä varten!

Saaren Taika Teepuusaippua sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se sopii akneiholle, näppylöistä ja kutinasta kärsiville.

Antibakteerisia ominaisuuksia sisältävä, vegaaninen ja luonnollinen palasaippuamme ei kuivata ihoasi. Teepuusaippua auttaa ehkäisemään mm. näppyjä ja kutinaa, ja se on kehitetty vaativan ihon päivittäiseen pesuun.

Katso oma ihotyyppisi ja sille sopivat tuotteet tästä.

Voiko kasvoja pestä saippualla?

Saaren Taian palasaippuoista lähes kaikki sopivat myös kasvojen pesuun ja useimmissa palasaippuoissamme onkin jo reseptin kehittämisvaiheessa otettu kuivaihoiset sekä kasvojen pesu huomioon, sillä tuotteiden kehittäjällä itselläänkin on atooppinen, kuiva ja herkästi reagoiva iho.

Kasvoille sopivissa palasaippuoissa puhdistavuuden ja kosteuttavuuden tasapaino on tarkoin optimoitu, jolloin saippua kykenee puhdistamaan ylimääräistä talia iholta silti poistamatta liikaa ihon omia hyödyllisiä rasvoja.

Akneen taipuvaista ihoa voi pestä kasvoille sopivilla miedoilla saippuoilla esimerkiksi öljypuhdistajien sijaan, sillä jotkut öljyt voivat jäädä ihon pinnalle tukkimaan ihohuokosia, joka taas saattaa aiheuttaa lisää aknea.

Mikä saippua käy kasvojen pesuun?

Näin käytät palasaippuaa kasvoille:

  1. Kostuta kasvot haalealla vedellä.
  2. Kasta pesulappu, sipaise sillä saippuaa, kasta pesulappu uudestaan ja purista liiat vedet pois, pyyhi kasvot hellästi kauttaaltaan, vältä saippuan joutumista silmiin.
  3. Huuhtele runsaalla haalealla vedellä. Vältä lämmintä vettä, sillä se saa ihohuokoset laajenemaan.
  4. Kosteuta kasvot pesun jälkeen kasvovedellä ja kosteusvoiteella.

Katso videolta kuinka palasaippuaa käytetään kasvojenpesuun

Saaren Taika palasaippuat valmistuvat huolellisena käsityönä pienissä erissä Suomen Salossa

Luonnollinen palasaippua päivittäiseen käyttöön

Saaren Taika Teepuusaippua on antibakteerisia ominaisuuksia sisältävä ja luonnollinen palasaippua, joka sopii päivittäiseen pesuun niin kasvoille, kuin vartalollekin. Hellävarainen saippua tasapainottaa ihosi bakteerikantaa sekä auttaa hillitsemään mm. näppyjä ja kutinaa.

Luonnolliset raaka-aineet tukevat ihosi terveyttä

Antiseptinen teepuun eteerinen öljy voi auttaa ehkäisemään ihotulehduksia ja infektioita.

Luomu kookosöljy tekee saippuasta hyvin vaahtoavan ja tehokkaasti puhdistavan.

Luomu Extra-virgin oliiviöljy tekee saippuasta erittäin hellävaraisen. Se puhdistaa ihoasi poistamatta siitä sen luonnollisia rasvoja, jolloin ihosi jää kosteutetun tuntuiseksi.

100% Luonnollinen, vegaaninen, valmistettu käsityönä Suomessa, muoviton pakkaus

INREDIENTS: Sodium Olivate, Sodium Cocoate, Sodium Sunflowerseedate, Aqua, Glyserin, Melaleuca alternifolia leaf oil, *d-Limonene (*esiintyy luonnollisesti eteerisissä öljyissä)

Valmistaja: Saaren Taika, Särkisalo

Hakusanat: mustapäät, kasvojen pesuaine akneiholle, taikasaippua, käsintehty, teepuuöljysaippua, teepuusaippua, teesaippua, vihreä tee saippua

Uutuus
Kampanja -50%

II-LAATU Teepuusaippua, kaikille ihotyypeille, myös kutisevalle ja akneiholle, 100% luonnollinen - Saaren Taika 🇫🇮

II-laatuinen tuote voi olla esimerkiksi alipainoisena syntynyt tai kolhun saanut tuote. Tämä ei vaikuta tuotteen käyttöön millään tavalla.

Kulttimaineen saavuttanut Saaren Taika Teepuusaippua on luonnollinen ja vegaaninen palasaippua, joka käy sekä kasvoille, että vartalolle. Saaren Taika -palasaippuat on kehitetty siten, että niihin on lisätty ihon kosteutta säilyttävien öljyjen määrää, ja niissä on käytetty vain iholle hellävaraisia luonnollisia ainesosia. Näin on aikaansaatu myös kasvojen iholle hyvin sopiva, ihoa kuivattamaton saippua. Saaren Taika Teepuusaippua on dermatologisesti testattu ja se tutkitusti tukee akneen taipuvaisen ihon hyvinvointia.

Vahvistettuja asiakaspalautteita:

"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen." -Riikka S.

"Teepuusaippualla lähti näppylät melkein kokonaan ja jäljet myös." -Julia A.

✓ Dermatologisesti testattu
✓ Kotimainen
✓ 100% luonnollinen, vegaaninen
✓ Sopii erityisesti kutisevalle- ja akneiholle

Varastossa, toimitus 1-2 arkipäivää
Vain 18 jäljellä!
€21,95 €10,97 Kampanja -50%
Alin 30 päivän hinta: €10,97 EUR
Hintahistoria

Hintamuutokset viimeisen 30 päivän aikana

14.04.2025 €10,97 EUR
(0 ostokorissa)
II-LAATU Teepuusaippua, kaikille ihotyypeille, myös kutisevalle ja akneiholle, 100% luonnollinen - Saaren Taika 🇫🇮
II-LAATU Teepuusaippua, kaikille ihotyypeille, myös kutisevalle ja akneiholle, 100% luonnollinen - Saaren Taika 🇫🇮
€21,95 €10,97
Sisältää verot.
Nopea toimitus
Turvalliset maksutavat
Suomalainen verkkokauppa & varasto

Täydennä tilaustasi näillä

Enemmän tuotteesta

HUOM! II-laatuinen tuote.

II-laatuinen tuote voi olla esimerkiksi alipainoisena syntynyt tai kolhun saanut tuote. Tämä ei vaikuta tuotteen käyttöön millään tavalla.

Saaren Taika Teepuusaippua on dermatologisesti testattu ja se tutkitusti tukee akneen taipuvaisen ihon hyvinvointia sekä on kasvojen iholle hyvin siedetty.

Vahvistettuja asiakaspalautteita:

"Tyttären akne katosi lähes kokonaan parin viikon käytön jälkeen." -Riikka S.

"Teepuusaippualla lähti näppylät melkein kokonaan ja jäljet myös." -Julia A.

"Olen kärsinyt useita vuosia sitkeästä hormonaalisesta aknesta, jota on hoidettu niin kosmentologilla kuin lääkevoiteilla. Saaren Taika Teepuusaippua on kuitenkin ollut ensimmäinen tuote josta olen saanut oikeasti pitkäaikaista apua akneeni. Olen käyttänyt tuotetta vajaa vuoden ja ihoni on tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, että en käytä arkisin meikkiä oikeastaan ollenkaan - aiemmin en pystynyt käymään edes kaupassa meikkaamatta koska häpesin niin paljon ihoni huonoa kuntoa. Iso kiitos tästä tuotteesta!" -Milla K.

 "Moikka. Siis pakko kehua Saaren Taika Teepuusaippuaa. Tällä lapsella ollut todella pahat molluskat kainaloissa. Löysin sitten teidät ja ehkä meidän pelastus, 3 viikkoa joka ilta pesty teepuusaippualla ja lopputulos on WOW. Tässä kuvat ennen ja jälkeen. Ei varmaan tarvitse mainita mikä on ennen ja mikä jälkeen."

Vinkki:

Jos haluat pidentää palasaippuasi käyttöikää sekä säilyttää sen hygieenisempänä, kannattaa saippualle ostaa kotimainen Novapuun saippua-alunen! Novapuun antibakteerisen saippua-alusen avulla pidennät palasaippuasi käyttöikää, kun se pääsee kuivumaan paremmin käyttöjen välillä. Näin saippuasi säilyy myös hygienisempänä seuraavaa käyttöä varten!

Saaren Taika Teepuusaippua sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti se sopii akneiholle, näppylöistä ja kutinasta kärsiville.

Antibakteerisia ominaisuuksia sisältävä, vegaaninen ja luonnollinen palasaippuamme ei kuivata ihoasi. Teepuusaippua auttaa ehkäisemään mm. näppyjä ja kutinaa, ja se on kehitetty vaativan ihon päivittäiseen pesuun.

Katso oma ihotyyppisi ja sille sopivat tuotteet tästä.

Voiko kasvoja pestä saippualla?

Saaren Taian palasaippuoista lähes kaikki sopivat myös kasvojen pesuun ja useimmissa palasaippuoissamme onkin jo reseptin kehittämisvaiheessa otettu kuivaihoiset sekä kasvojen pesu huomioon, sillä tuotteiden kehittäjällä itselläänkin on atooppinen, kuiva ja herkästi reagoiva iho.

Kasvoille sopivissa palasaippuoissa puhdistavuuden ja kosteuttavuuden tasapaino on tarkoin optimoitu, jolloin saippua kykenee puhdistamaan ylimääräistä talia iholta silti poistamatta liikaa ihon omia hyödyllisiä rasvoja.

Akneen taipuvaista ihoa voi pestä kasvoille sopivilla miedoilla saippuoilla esimerkiksi öljypuhdistajien sijaan, sillä jotkut öljyt voivat jäädä ihon pinnalle tukkimaan ihohuokosia, joka taas saattaa aiheuttaa lisää aknea.

Mikä saippua käy kasvojen pesuun?

Näin käytät palasaippuaa kasvoille:

  1. Kostuta kasvot haalealla vedellä.
  2. Kasta pesulappu, sipaise sillä saippuaa, kasta pesulappu uudestaan ja purista liiat vedet pois, pyyhi kasvot hellästi kauttaaltaan, vältä saippuan joutumista silmiin.
  3. Huuhtele runsaalla haalealla vedellä. Vältä lämmintä vettä, sillä se saa ihohuokoset laajenemaan.
  4. Kosteuta kasvot pesun jälkeen kasvovedellä ja kosteusvoiteella.

Katso videolta kuinka palasaippuaa käytetään kasvojenpesuun

Saaren Taika palasaippuat valmistuvat huolellisena käsityönä pienissä erissä Suomen Salossa

Luonnollinen palasaippua päivittäiseen käyttöön

Saaren Taika Teepuusaippua on antibakteerisia ominaisuuksia sisältävä ja luonnollinen palasaippua, joka sopii päivittäiseen pesuun niin kasvoille, kuin vartalollekin. Hellävarainen saippua tasapainottaa ihosi bakteerikantaa sekä auttaa hillitsemään mm. näppyjä ja kutinaa.

Luonnolliset raaka-aineet tukevat ihosi terveyttä

Antiseptinen teepuun eteerinen öljy voi auttaa ehkäisemään ihotulehduksia ja infektioita.

Luomu kookosöljy tekee saippuasta hyvin vaahtoavan ja tehokkaasti puhdistavan.

Luomu Extra-virgin oliiviöljy tekee saippuasta erittäin hellävaraisen. Se puhdistaa ihoasi poistamatta siitä sen luonnollisia rasvoja, jolloin ihosi jää kosteutetun tuntuiseksi.

100% Luonnollinen, vegaaninen, valmistettu käsityönä Suomessa, muoviton pakkaus

INREDIENTS: Sodium Olivate, Sodium Cocoate, Sodium Sunflowerseedate, Aqua, Glyserin, Melaleuca alternifolia leaf oil, *d-Limonene (*esiintyy luonnollisesti eteerisissä öljyissä)

Valmistaja: Saaren Taika, Särkisalo

Hakusanat: mustapäät, kasvojen pesuaine akneiholle, taikasaippua, käsintehty, teepuuöljysaippua, teepuusaippua, teesaippua, vihreä tee saippua

Aidoilta asiakkailta

HAASTAVALLE IHOLLE

Sinulla on haastava iho, meillä siihen ratkaisu. Olemme olemassa juuri tätä syytä varten.

ASIAKASPALAUTTEITA

Vahvistettu palaute

Hei! Aikuisella tyttärelläni on tosi paha Psoriasis. Tilasin hänelle kamomilla Sheavoiteen, jota käyttänyt. Veera Suolasaippua ollut myös käytössä. Ennen käyttöä oleva kuva otettu helmikuussa. Käytön jälkeen kuva nyt maaliskuussa. Läikät ovat vaalentuneet ja mikä parasta iho ei kiristä vaan joustaa ja kutina vähentynyt selkeästi. Tyttäreni sanoi, että tämä voide meni heittämällä jatkoon!

Vahvistettu palaute

Hei! Olen kärsinyt suunympärysihottumasta n.7 vuotta. Aika ajoin jokin aiheuttaa tulehduksen ja naama hohtaa punaisena. Kuulin teidän teepuusaippuasta kaverilta ja päätin kokeilla. Ensin saippua ei tuntunut auttavan, mutta kun jaksoin jatkaa käyttöä, tulehdus hellitti ja pikkuhiljaa paraneminen alkoi. Empä taida uskaltaa olla käyttämättä enään! Tässä ennen ja jälkeen kuvat: Ennen 3.7. ja jälkeen 20.8.

Vahvistettu palaute

Tuotetestaajamme ennen ja jälkeen -kuvat, kun hän on käyttänyt uuden sertifioidun luonnonkosmetiikkasarjan Saaren Taika Natural Ruusuvettä ja Ruusunmarja Kamelia -kasvovoidetta 2 viikon ajan.

Author's name
Vahvistettu palaute

Add customer reviews and testimonials to showcase your store's happy customers.